Hesu PJK

Hesu:lla on kunniakas historia etenkin suomalaisten sääntöjen turnauksista ja liigoista ja seuran toiminta painottuu edelleenkin suomalaisten sääntöjen kilpailutoimintaan.Seuran menestyksekkäin pelaaja kautta aikain on ollut Janne Liesivaara, jolta löytyy seuran sisäisiä mestaruuksia kolmelta eri vuosikymmeneltä sekä noin kuusi SM-kultaa, kaikki FI-säännöillä. 2000-luvulla seuran sisäisessä Hesu-liigassa menestynein pelaaja on ollut Jussi Syrjänen neljällä mestaruudella.

TFC Lynx

TFC Lynx on suomalainen pöytäjalkapalloseura jonka jäsenistö vaikuttaa ympäri Suomea. Pääpaikkakuntana Lynxillä on Lappeenranta josta löytyykin kaksi seuran Suomen Mestaria: Marko Karhunen sekä Jarkko Lindholm. TFC Lynxin menneisyydestä sekä tulevaisuudesta löytyy myös kilpailuja ulkomailla. Samoin legendaariset Lynxin kesäkisat on jo monivuotinen perinne jossa pöytäjalkapallo kohtaa hauskanpidon. Tai päinvastoin.


Sisu TFC

SISU TFC on espoolainen Subbuteo-Pöytäjalkapallon erikoisseura, joka järjestää jäsenilleen pöytäjalkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa. Sisun pelaajat keskittyvät pääasiassa kansainvälisiin sääntöihin. Sisun pelaajia on totuttu näkemään myös kansainvälisissä turnauksissa, muun muassa MM-kilpailuissa edustamassa sekä seuraansa että maataan.

JaNo

JaNon jäsenistö ei jää pelipaikoilla huomaamatta ja seuran jäsenet ovat tunnettuja huumoristaan, verbaalisista lahjoistaan sekä fiilistelyistään. Nuorehkosta iästään huolimatta jäsenistä löytyy niin vasta-alkajia kuin myös kokeneempia nippaajia harrastuksen alkumetreiltä asti.