Kansainvälisesti

1970-luvulla Subbuteo-pöytäjalkapallo aloitti todellisen maailmanvalloituksen. Vuosikymmen alkoi "Ensimmäisellä kansainvälisellä Pöytäjalkapalloturnauksella" elokuussa 1970, Savoy Hotellissa Lontoossa. Turnaukseen osallistui pelaajia kolmestatoista kansallisesta liitosta. Lajin leviämistä Euroopassa kuvaa myytävien joukkueiden määrä. Vuosina 1971-1972 myytiin ainoastaan 81:tä kansainvälistä huippuseuraa, mutta vuosina 1973-1974 myytävien joukkueiden määrä oli noussut 322 sisältäen joukkueita Skandinaavista, Pohjois-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta.

Kotimaan toiminta

Suomessa lajin kulta-ajat osuivat 80- ja 90-luvuille jolloin kilpapelaajien määrä ylitti parhaimpina vuosina virallisissa turnauksissa 20 rajan. Harrastajia arvellaan maassa olleen tuolloin liki 200. Subbuteo pelejä ja välineitä myytiin kotimaisissa (lelu)kaupoista aina 90-lopulle saakka.

Nyt uusi tuleminen on herätellyt paljon vanhoja pelaajia mukaan toimintaan, samoin uusia alan näpäyttelijöitä tulee jatkuvasti mukaan kuvioihin. Usealta paikkakunnalta löytyy aktiivisista pelaajista koostuvia ryhmiä, jotka omalla toiminnallaan edistävät ja ylläpitävät lajin toimintaa.